Mokka tuulihatut



3dl  vettä
100g  voita tai margariinia
2dl  vehnäjauhoja
3  munaa

täyte:
2dl  kuohukermaa
250g maitorahkaa
4rkl kahvia
2rkl kaakaojauhetta
sokeria makusi mukaan

Tee näin: Kiehuta vesi ja rasva. Lisää jauhot. Sekoita niitä puuhaarukalla. 
Keitä seosta, kunnes se irtoaa kattilan pohjasta ja reunoilta. Nosta kattila liedeltä ja anna seoksen jäähtyä hieman. Lisää ensin kaksi munaa yksi kerrallaan ja sekoita voimakkaasti kummankin munan lisäyksen jälkeen. Vatkaa kolmatta munaa hieman ja lisää sitä vähän kerrallaan, kunnes taikina on sopivan kiinteää. Nostele tai pursota taikina pieniksi keoiksi leivinpaperilla vuoratulle pellille.
Paistaminen: Paista tuulihattuja uuninkeskiosassa ensin 225 asteessa n. 20min ja sen jälkeen 200 asteessa 10min. Ota tuulihatut uunista, kun ne ovat kiinteitä ja kullanruskeita. Paina niihin reikä terävällä veitsellä jotta höyry pääsee ulos. Käännä lämpö pois ja anna sen jälkeen tuulihattujen olla uunissa uuniluukku raollaan. 
Ota tuulihatut pois uunista ja jäähdytä niitä ritilän päällä.
 Leikkaa tuulihatuista kansi pois tai leikkaa niihin pieni viilto, juuri enne kuin ne täytetään. 
Täyte: Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita maitorahka sekaan ja lisää muut ainekset. Yksinkertaisimmin täyttö käy pursottamalla. Koristele tuulihatut siivilöimällä hieman tomusokeria niiden päälle.

Ohje on Antti Patalan suomentamasta Parhaat leivonnaiset -kirjasta

Leipomisen iloa!
♥:Veera


Kommentit

Suositut tekstit